Vappuparaati tulee jälleen.
Vappuparaatin raumalle järjestää Rauman Seudun Mobilistit ja
West Coast Racing & Cruising Association. Kokoontuminen Poroholman rantapuistoon
klo 10:30, startti 11:45
Ohessa linkki järjestäjien sivuille.
https://wrcarauma.fi/vappuparaati-1-5-2024/
Jos on tekemisen puutetta Vappuna, kerhon Vappuajelua odotellessa, niin tähän tapahtumaan voi osallistua. Se on avoin kaiken ikäisille prätkille.
Kafferetket alkavat jälles !
Lue lisää kafferetket sivuilta, sieltä näet tulevat kohteet.
Reilut kaksituhatta kilometriä oli takana Harrikan satulassa, kun raumalaiset kokivat yllätyksen.
He avasivat Yhdysvalloissa sijaitsevan historial-lisen route 66:n puolivälin infopisteen vieras-kirjan, josta löytyi viimeisen vierailijaryhmän joukosta tuttu nimi. Tuo nimi oli Rauman eläk-keellä olevan satamajohtajan Hannu Asumalahden.
Päätin siitä saman tien soittaa Hannulle Kävi ilmi, että he olivat tulleet samaa reittiä, mutta Los Angelesin suunnasta, entinen jäänmurtajan päällikkö, merikapteeni Aaltonen naurahtaa. Heistä oli huvittavaa, että kaksi raumalaista meren parissa elämäntyönsä tehnyttä kohtaavat toisensa Texasin laajoilla aroilla.
-Olihan se hämmentävä sattuma, että olimme tuolloin samassa Amarillon kaupungissa, Asumalahtikin kertaa.
Yli 500 kilometrin ajopäiviä.
Noin neljä ja puoli tuhatta kilometriä, kahdeksan osavaltiota, kaksi aikavyöhykettä ja neljätoista vuorokautta. Siinä hieman numeraalista kertausta Timon ja Sirpan eläkepäivien haaveen toteutuksesta.
Pariskunta oli viettänyt kuusi edellistä kesäänsä Alpeilla vuokraprätkän päällä, mutta legendaarisna pidetty reitti Amerikan halki oli heitä aina houkutellut.
Sopivan matkanjärjestäjän osuttua kohdalle he tarttuivat toimeen. Neljätoista päivää moottoripyörän satulassa vaati parhaimmillaan yli 500 km ajopäiviä.
Alkoiko meno missään vaiheessa puuduttaa?
Ei itse asiassa alkanut. Pyörän satula oli kuin olisi sohvalla loikonut, kuvailee koko matkan istunut Sirpa lokakuista matkaa.
Suuri on kaunista
Route 66 on yksi maailman tunnetuim-mista teistä. Vuonna 1926 valtatie oli aikojensa uudisraivaaja, joka avasi ensimmäistä kertaa yhtenäisen tien Chicagosta länteen aina Los Angelesin Santa Monican rannoille asti.
Kulkuväylä avasi aivan uudenlaiset mah-dollisuudet työn perässä liikkumiselle ja matkailijoille. Vuosien vieriessä route 66 loi varrelleen vaurautta elinkeinomahdollisuuksia. Aika ei ole kohdellut ”Amerikan päätieksikin” kutsuttua reittiä pelkästään silkkihansikkain. Tien varren yrittäjät kokivat Sulo Vilénin huoltoaseman kohtalon, kun interstate-järjestelmä nelikaistaisti Yhdysvallat ja vanha pääväylä lakkautettiin virallisesti 1985.
Paikalliset eivät jääneet surkuttelemaan uusilta pääväyliltä sivuun jäämistään, vaan vanhasta valtatiestä luotiin historiallinen tie. Sen varrella toimii edelleen monenlaisia museoita, nähtävyyksiä ja palveluita.
Tiipiin-muotoiset motellit, Bonnien ja Clyden piilopaikka, Big Texasin kaksikiloinen pihvi ja maailman suurin keinutuoli, houkuttavat raumalaispariskunnan mukaan turisteja edelleen 1970 luvun malliin.
Suuri on edelleen kaunista!
Ehkä erikoisin nähtävyys oli valtava sininen valas, Stenroos viittaa Oklahomassa sijaitsevaan Blue Whale of Catoosaan. Aaltonen puolestaan mainitsee yhden henkilön, jonka hahmo näkyi monessa eri muodossa matkan varrella. Elviksen patsaita oli vähän joka paikassa, voi tavallaan sanoa, että Elvis elää siellä vielä.
Chicago jäi mieleen
Historiallisen tien voi suunnistaa läpi omatoimisesti, mutta Timo ja Sirpa kokivat amerikkalaisen matkanjärjestäjän opastetun matkan palvelut itselleen sopi-vammiksi. Saman valinnan olivat tehneet muut ryhmän 21 motoristia 10 eri maasta. Timo nautti suunnattomasti yhteisölli-syydestä. Kaikilla oli sama into-himo, kokea kuuluisa valtatie kerran elämässään. Oli upea näky, kun 16 Harrikan letka jylisi parijonossa läpi pienten keskilännen kaupunkien. Söimme, juhlimme ja vietimme aikaa yhdessä. Ne olivat taatusti kaikille unohtumattomat kaksi viikkoa.
Matka läpi preerioiden ja postikorttimaisemien loi raumalaispariskunnan mieliin muistikuvia, joiden ymmärtämiseen menee vielä tovi matkan jälkeenkin.
Jokiristeily Chicagon pilvenpiirtäjien keskellä tuntui raumalaisen näkökulmasta hienolta kokemukselta. Myös Santa Fen kaupunki intiaanikulttuureineen oli unohtumaton nähtävyys, Stenroos kertoo.
Aaltonen myös mainitsi ensimmäisenä Chicagon. Hänelle lähtemättömän vaikutuksen teki maailmankuulun blueskitaristin Buddy Guyn Legends-ravintola ja miten sattuikaan, että Guy itse esiintyi siellä samana iltana. Sain lippalakiini hänen nimmarinsakin.
Lämpöä riitti
Kun matkanjärjestäjä oli hoitanut suunnitelmat, varaukset ja opastukset ei matkalaisten tarvinnut kuin nauttia maisemista ja keskittyä ajamiseen.
He kokivat tärkeäksi, että matkalaukut kulkivat seurueen mukana kulkeneessa huoltoautossa, ja sen vetämässä peräkärryssä ollut varamoottoripyörä toi turvaa. Vaikka pitkä matka ja vanttera pyörä hieman mietityttivät Aaltosta ennen matkaa, sujui matka ilman takaiskuja. Kerran tarvittiin vara Harrikkaa kun seurueemme argentiinalainen jäsen ajoi päin maantiellä juoksennellutta koiraa. Etukurakaari meni vähän lyttyyn.
Timo Aaltonen koki, että oli hyvä valinta ajaa matka juuri Chicagosta länteen. Ajomatkalla sää vain lämpeni, eikä mukana olleita sadevarusteita tarvittu kertaakaan. Kaliforniassa Mojaven aavikolla lämpötila nousi 39 asteeseen. Oli pakko hieman leventää haara-asentoa, kun moottorin kuumuus teki olen tukalaksi eikä ilmavirta viilentänyt yhtään Aaltonen naurahtaa.
Matkaan Amerikan halki osui unohtumattomia kokemuksia ja nähtävyyksiä.
Eero Saarisen suunnittelema Gareway Arch St.Louisissa, auringonlasku ja helikopterilento Grand Canyonissa, Las Vegasin pelikasinot ja Strip-kadun nähtävyydet, Hollywoodin maailmantähtien kodit Ferrarin kyydistä.
Suunnitelmissa häämöttääkin jo hieman lyhempi moottoripyörämatka Yhdysvaltojen läntisen puoliskon kansallispuistoihin, San Fransoscoon ja Highway-ykköselle. Route 66 oli kerran elämässä-kokemus, ehkä elämämme parhaat kaksi viikkoa, Aaltonen lopuksi toteaa.
Alkuperäisen haastattelun tehnyt Iiro Lehtonen
Hei!
Olen Elias Lahti, kolmannen vuoden merkonomi opiskelija ammattiopisto Tavastiasta.
Suoritan markkinointiviestinnän harjoittelujaksoa unkarissa Akac-tanyan tilalla.
Markkinointini kohteeksi valikoitui moottoripyöräilijät, jotka ovat yksi suurimmista asiakas-ryhmistä Akac-tanyalla.
Sille on myös hyvät syyt, sillä paikan pitäjä Unkarilainen suomea puhuva Kati järjestää moottoripyöräkuljetuksia Suomesta Unkariin. On myös mahdollista jättää pyörä tilalle talvisäilytykseen. Akac-tanya tarjoaa täten erinomaisen mahdollisuuden pitää pyöräsi turvallisessa paikassa Keski-Euroopassa odottamassa ajokauden ensimmäisiä retkiä.
Ajokausi on Unkarissa huomattavasti pitempi kuin Suomessa, joten jos ei malta odottaa Suomen kelien paranemista voit lentää suoraan Unkariin ja aloittaa ajokauden etuajassa Euroopasta käsin edullisesti ja turhaan takamusta puuduttamatta Baltian läpi ajaessa.
Rekka kulkee viikoittain Vaasa-Helsinki-Unkari väliä, rahti maksaa 335€/suunta perus kuljetustelineellä. Meiltä on mahdollista vuokrata metallisia moottoripyöräalustoja, sekä kuljetusliinoja turvallisen kuljetuksen takaamiseksi.
Joten osta lennot itsellesi, me haemme sinut kentältä ja pääset suoraa moottoripyöräsi selkään. Majoituspaikkoja riittää isommillekin ryhmille oikein hyvin joten omasta kerhosta innokkaat kasaan ja suunnittelemaan reissua Unkariin!
Mikäli kysymyksiä heräsi, voit ottaa yhteyttä:
info@akactanya.hu
sekä soittaa
nr. +36 30 964 827
Suomenkieliset sivut:
https://akactanya.com/
Muita ajankohtaisia asioita
- Etuiskunvaimentimien huolto
- Virtaa vailla
- Ajopuvun pesu
- Kylmänkelin hanskat
Etuiskunvaimentimien huolto
Iskunvaimentimet ja niiden öljyt kuluvat käytössä, joten ne tulisi säännöllisesti huoltaa tai huollattaa, koska ne vaikuttavat oleellisesti ajo-ominaisuuksiin. Vanhemmissa pyörissä kynnys viedä huoltoliikkeeseen voi olla korkeampi, jos ei muutenkaan tule käytettyä. Tällöin tee-se-itse huolto voi tulla kysymykseen. Tietyt asiat huomioiden, itse tehtynä huolto on kustannuksiltaan hintaluokassa 100-200€
Iskunvaimentimen huolto
Tässä artikkelissä käsitellään Honda CBR1100XX moottoripyörän etuiskunvaimentimen huoltoa ja havaintoja. Iskunvaimentimienhuolto
Virtaa vailla ?
Jälleen koittaa kevät ja pyöriä käynnistellään talven jäljiltä. Usein käy kuitenkin niin, että pyörä ei starttaa, akku on tyhjä. Joskus käy myös niin, että lähtö onnistuu hienosti mutta vähänajan kuluttua akusta kuitenkin katoaa virta ja usein jossain muualla kuin kotipihassa. Tuolloin neuvokkuus on tarpeen ja tässä nyt muutama konsti tilanteeseen.
Moottoripyörän käynnistäminen, kun akku on tyhjä.
Kun tulee jossain vaiheessa tilanne, että pyörän käynnistysnappia painettaessa ei startti jaksakaan pyöräyttää moottoria käyntiin tai ei edes yritä, monissa uudemmissa pyörissä on suoja joka estää starttaamisen mikäli akun jännite on liian alhainen. Miten silloin kannattaa toimia, että saat pyörän saisi käymään?
Starttiboosterilla käynnistäminen
Mikäli jollain on matkassa mukana boosteri, eli apukäynnistin, käynnistäminen on mekaanisesti vaivatonta.
Otetaan pyörän akku näkyviin, useimmiten poistamalla istuin tai mahdollinen suojakotelo. Akun kaapelit annetaan olla kiinni, otetaan vain suojamuoveja sivuun, että voidaan kytkeä boosterin hauenleuat akkuun.
Ensin liitetään boosterin plus-liitin akun plus-napaan, jonka merkkiväri on yleensä punainen. Seuraavaksi kiinnitetään miinuksen liitin akun miinus-napaan. Miinuksen merkkiväri on yleensä musta ja johto kytketty pyörän runkoon.
Hauenleukoja akun napoihin kiinnitettäessä kannattaa olla varovainen, ettei leualla kosketa pyörän muita metalliosia ja näin aiheuta oikosulkua pyörän runkoon.
Sen jälkeen boosterista syötetään virtaa kerran tai pari, apukäynnistimen ohjeiden mukaan, mahdollisesti puoli minuuttia / minuutin kerrallaan. Boosteri pystyy hetken syöttämään melkoisia määriä virtaa akkuun, mutta se ei kestä jatkuvaa käyttöä. Virtasyöttöjen jälkeen kokeillaan käynnistää moottori ja jos se käynnistyy, annetaan käydä kunnes uskalletaan luottaa siihen, että virtaa riittää. Mikäli ensistartti ei onnistu voi virtaa, hetken odottelun jälkeen antaa lisää ja kokeilla uudestaan.
Toisesta ajoneuvosta otettavalla apuvirralla käynnistäminen
Tavanomaisten henkilöautojen akkujännite on yleensä 12 volttia, kuten moottori-pyörienkin. Kun otetaan virtaa toisesta ajoneuvosta käynnistämiseen, on syytä kuitenkin varmistua, että akuilla on sama jännite. Jännitteen varmistamisen lisäsi kytkentöjen napaisuus kannattaa varmistaa, joissakin autoissa saattaa olla vielä plus-napainen maadoitus. Tällöin on oltava varma, etteivät ajoneuvot kosketa toisiaan.
Tarkastusten jälkeen mikään ei estä kokeilemasta käynnistämistä ottamalla virtaa autosta.
Toisesta ajoneuvosta virran ottaminen edellyttää riittävän pitkiä starttikaapeleita. Ajoneuvot kannattaa ajaa sopivan lähelle toisiaan, että kaapeleiden asentaminen on helppoa. Asentamisen ajaksi kytketään molemmista ajoneuvoista virta pois päältä. Kytkennässä kytketään ensin plus-kaapeli auttavan plus-napaan ja sitten autettavan plus-napaan sitten miinuskaapeli samassa järjestyksessä.
Sen jälkeen käynnistetään auttava ajoneuvo ja annetaan sen käydä jonkin aikaa eli ladata avustettavan ajoneuvon akkua. Hetken jälkeen kokeillaan käynnistää pyörä, jos se käynnistyy, auton moottorin voi sammuttaa ja ottaa virta pois päältä.
Pyörän moottori kannattaa käyttää lämpimäksi, ennen sen sammuttamista. Mikäli kaapelit pystyy irrottamaan helposti ja turvallisesti voi olla parempi, ettei sammuta pyörää ennen kuin saa sen paikkaan, jossa voidaan selvittää tapahtuneen syy ja mahdollisesti vaihtaa uusi akku vanhan tilalle. Pääsääntöisesti on aina turval-lisempaa sammuttaa ajoneuvot kaapeleiden irrottamisenkin ajaksi.
Lykkäämällä käynnistäminen
Mikäli mitään muita apuvirtaa ei ole saatavissa, yksi vaihtoehto tyhjenneen akun virta-puutteen paikkaamiseen on käynnistää pyörä lykkäämällä. Moottoripyörän työntäminen käyntiin on pienemmästä painosta huolimatta haastavampaa kuin auton, sillä pyörä pitää pystyä pitämään pystyssä sen aikana. Mäkilähtö on tietysti helpotus, eli jos pystyy lykkäämään pyörää alamäkeen, käynnistäminen helpottuu huomattavasti.
Kardaanipyörän työntökäynnistämisessä pitää kuitenkin ottaa huomioon, että joidenkin pyörien perä on suunniteltu välittämään voimia vain vedolle. Työntäessä perä joutuu ottamaan suuren päinvastaisen rasituksen vastaan, mikä ei joillekin perätyypeille ole hyvä asia.
Työntökäynnistyksessä ensimmäiseksi kytketään virta päälle, laitetaan vaihde päälle ja työntämään lähdettäessä vedetään kytkin pohjaan. Kuljettaja saattaa saada pyörän käyntiin yksinkin mutta homma on raskasta, joten kannattaa edetä määrätietoisesti ja jos suinkin on mahdollista saada apua työntämiseen.
Kysymys sinänsä on, mikä vaihde pitää olla päällä? Varsinkaan isossa pyörässä ei ehkä kannata yrittää käynnistystä ykkösvaihteella, jolloin takapyörä saattaa lukkiutua. Kolmosvaihde saattaa olla parempi valinta ja yleensä moottorin ei tarvitse paljoa pyörähtää kun se käynnistyy.
Mikäli pyörä käynnistyy, sitä ei kannata sammuttaa ennen kuin kotona tai huollon pihalla.
Suurin riski työntökäynnistämisessä on pyörän kaataminen, josta seurauksena voi olla merkittäviä vaurioita.
Mikäli tuntee epävarmuutta toimintojen suorittamisessa niin apua helpoimmin saa hinauspalveluilta. Mikäli pyörässä on kaskovakuutus, ei se niin kalliiksikaan tule, aikaa tosin menee.
Tulevan varalle pieni yhteenveto Isokyröläisen mekaanikkomestarin
Harri Kuuttilan ajatuksista akuista ja niiden hoidosta.
Kuuttilan mielestä huonon akun tunnistaa siitä, että se ei lataudu kunnolla
ja kuolee kerralla, jopa aivan uutena. 
Akun ostajan omalla vastuulla on hankkia kunnollinen akku ja myöskin selvittää, miten kyseistä akkutyyppiä pitää huoltaa ja säilyttää oikein. Akkukeskustelu on käynyt kuumana muun muassa siksi, että pyörien käynnistysvaikeuksien vuoksi niihin on saatettu tehdä kalliita remontteja, on vaihdettu ohjaus- ja latauselektroniikkaa tai jopa latureita aiheetta. Syynä on ollutkin viallinen akku, joka siitä huolimatta, että on tuliterä tai vain vuoden vanha ei ota latausta vastaan, vaan on totaalisen kuollut. Huono akku voi myös aiheuttaa kalliiden osien vaurioitumista. Joskus aivan tuliteräkin akku on saattanut hyytyä kerralla tai aiheuttaa omituisia käyntihäiriöitä, Kuuttila kertoo.
Hyvä vai huono akku?
Onko halpa akku yksiselitteisesti huonompi tai kalliimpi akku parempi?
Hyväksikin tunnetuissa akkumerkeissä voi olla huonoja yksilöitä, mutta tosiasia on, että halpojen akkujen joukossa on enemmän huonoja yksilöitä kuin kalliitten joukossa. Hyvän akun tunnistaa siitä, että se hyytyy pikkuhiljaa. Huonot akut puolestaan sammuvat ns. lennosta.
Akun laadusta voi kertoa esimerkiksi se, millainen jännite siinä ladattaessa on. Mikäli jännite jää vain 13,5 volttiin, akun voi todeta olevan aika huono. Pohdittu on, että onko siinä silloin liian suuri sisäinen vastus? Johtuupa asia mistä tahansa niin kun lataa akkua, sen jännitteen tulee silloin olla 14,5 volttia.
Jotkut ovat todenneet, että akun laatutaso tuntuu suoraan painossa. Hyvä akku painaa.
Kun akun latausjännite on vain 13,5 volttia, niin moottoripyörän laturin jännitesäädin luulee, että akku on edelleen vajaa. Tämä taas rasittaa jännitteensäädintä ja laturia jatkuvasti ja saattaa merkitä sitä, että jompikumpi tai molemmat rikkoutuvat, koska ne tekevät koko ajan turhaa työtä ja käyvät jatkuvasti sen vuoksi kuumina. Vähintäänkin se merkitsee sitä, että niiden elinikä lyhenee.
Esimerkkinä tästä voidaan pitää vaikkapa 1500-kuutioista Gold Wingiä, missä tunnistaa akun loppumisen tai huonon akun siitä, että startatessa pyörä lähtee käyntiin, kun sormi nostetaan pois starttinappulalta. Johtuu siitä, että startin pyöriessä jännite laskee niin alas, että virtaa ei enää riitä tulpille.
Talvisäilytys on miltei taidetta
Perussääntö on, että akku pidetään pimeässä ja viileässä paikassa, sillä mitä lämpimämmässä sitä säilytetään, sitä nopeammin sen lataus purkaantuu. Akku kannattaa irrottaa pyörästä, koska pyörän elektroniikka syö jatkuvasti pientä virtaa.
Määrättyjen akkutyyppien akkuja pitää ladata talven aikana kerran kuukaudessa. Myös Kuuttila suosittelee talveksi ylläpitolaturin käyttöä, mutta huomauttaa, että akun omistajan pitää ensin selvittää, minkä tyyppinen ylläpitolaturi sopii millekin akulle.
Koska akku vaihdetaan uuteen?
Yksinkertainen keino välttää lataus- ja sitä kautta starttiongelmia on, että vaihtaa akku automaattisesti riittävän usein uuteen. Mikäli akku on viisi vuotta vanha ja uusi maksaa 150 €, on aivan turha yrittää pärjätä vielä yhtä kesää. Tuolloin on paljon järkevämpää vaihtaa uusi akku. Hyvä akku jaksaa tarvittaessa pyörittää starttimoottoria pidempäänkin kun huono taas hyytyy jopa jo viidessä sekunnissa.
Kannattaa myös katsoa, mistä akkunsa ostaa. Kun ostaa valmiiksi hapotetun akun, joka on seissyt vaikka viisi vuotta hyllyssä, voi useimmiten varautua ongelmiin. Jos akku hapotetaan oston yhteydessä, asia on aivan eri, akku ei sanottavasti vanhene kuivana ollessaan.
Akun lataus
Akkuja ladatessa pitää muistakaa ladata ne hitaalla virralla täyteen, tarkoitukseen suunnitellulla mp-akun laturilla. Älkääkä missään tapauksessa käyttäkö autolaturia! Kun olette ladanneet akun, antakaa sen tasaantua vähän aikaa ennen kuin testaatte tai asennatte sen paikalleen.
Omistajan vastuu
Mekaanikkomestari muistuttaa, että akun omistajalla on vastuita!
Akun omistajan pitää esim. tietää, miten kyseistä akkua säilytetään ja ladataan. Asia kannattaa siis selvittää perusteellisesti akkua ostettaessa. Akkutyyppejä on erilaisia, eikä ole olemassa vain yhtä sääntöä, vaan hoito / käyttö riippuvat akun tyypistä.
Tekstiiliajopuvun pesu / hoito
Kuten tiedetään, ajoilta jolloin käytettiin nahkapukuja niin ei niitä pahemmin pesty. Joskus suuremmat roiskeet pyyhittiin ja jos oikein reteiksi äidyttiin, ne rasvattiin esimerkiksi saapasrasvalla tai jollain seoksella. Monesti niiden tuoksukin oli sitten sen mukainen.
Nyt tekstiilipukujen aikakaudella asiat ovat tyystin toisin. Puku on syytä pestä muunkin kuin vain ulkonäön ja hajun poistamiseksi. Tekstiilipukujen eri kalvot tulee pestä, jotta ne säilyttävät ominaisuutensa. Laadukkaan puvun pitäisi pysyä hengittävänä mutta samalla pitää se vedenpitävänä.
Goretex ym. kalvopuvut tulee pestä oikein, koska väärin pestynä puku voi käytännössä mennä pilalle.
Kalvojen ominaisuudet saattavat vaarantua puvun likaantuessa. Oikein hieno pöly voi tukkia kalvojen huokoset. Puku lakkaa hengittämästä ja saattaa alkaa vuotaa. Vika ei välttämättä olekaan siinä, että puku olisi viallinen, vaan siitä, että mikropöly on tukkinut kalvot jolloin pöly johtaakin kosteuden sen läpi.
Oikein tehty pesu voi hyvinkin palauttaa kalvon ominaisuudet. Moni tekstiilipuvun pessyt on menettänyt sen vedenpitävyyden ja tai hengittävyyden.
Yleisempiä virheitä pesussa on, että käytetään liian äreitä ja valkaisuaineita sisältävää pesuaineita tai huuhteluainetta. Nämä molemmat ovat kiellettyjä, samoin linkoaminen. Oikea pesulämpötila on erittäin tärkeä ja se, että pukua ei saa lingota eikä kuivata koneellisesti.
Valmistajat ovat antaneet ohjeet puvun pesuun ja ne ovat pukuun kiinnitetyssä ns. pesulapussa. Huom! Ei ole olemassa kaikkia pukuja ja niiden osia koskevaa yleisohjeistusta, vaan aina käytetään ko. puvun omaa pesuohjetta. Tärkeintä on, ettei ainakaan käytetä toisen valmistajan omille puvuilleen antamaa ohjetta.
Tekstiiliajopuvun peseminen aloitetaan sillä, että puku ns. puretaan, taskut tyhjennetään, irrotetaan mahdolliset kaulukset, henkselit, vyö ja sisävuorit. Poistetaan olka-, kyynär,- ja selkäsuojat ja housuista polvisuojat sekä mahdolliset lonkkasuojat (kannattaa hieman merkkailla miten mikin suoja paikalleen tulee tai hyvä konsti on ottaa niistä kuva, helpottaa takaisin asennusta), sitten suljetaan kaikki vetoketjut ja tarrataskut painetaan kiinni. Lopuksi käännetään puku nurinpäin. Puvun takki ja housut pestään koneessa erikseen, että huuhtoutuvat kunnolla. Vuoret voi pestä samalla kertaa, mutta erillään itse päällys-puvusta. Kuivatus kylpyhuoneessa tai vielä mieluummin ulkona varjoisassa paikassa.